Uuden arjen opettelua pikkutalossa

Äkkiä on taas kesä ehtinyt vaihtua syksyksi ja sieltä se joulukin jo kovasti tuntuu tekevän tuloaan, vaikka ei oikein uskoisi.

Pikkutalon kausi on pitänyt sisällään paljon uutta ja ihmeellistä. elokuussa (ja tasaisesti siitä eteenpäin) pikkutalon ovista on astellut sisään todella monta pientä ihmistä, aloittaessaan ihka ensimmäistä kertaa päiväkotielämää. Lasten lisäksi pikkutalossa aloitti myös muutama uusi aikuinen, joten olemme päässeet ihmettelemään tätä uutta ja ihmeellistä maailmaa yhdessä ja opettelemaan uudenlaista arkea, uusien kavereiden kanssa.

Päiväkotitaipaleen aloitus on luonnollisesti lapselle valtaisa muutos ja moni asia on uutta ja outoa. Yhtäkkiä se tuttu ja turvallinen vanhempi ei olekaan jatkuvasti läsnä ja lähellä ja joudumme kokemaan kipeitäkin eronhetkiä ja ikävän tunnetta. Aloittelimme kautta rauhallisesti toisiimme ja uuteen ympäristöön tutustuen ja turvallisuuden tunnetta pienille luoden. Ja eihän siinä sitten kauaa mennytkään, kun lapset jo solahtivat Vilskeeseen ja ryhmäämme upeasti ja vastassa on joka aamu ihana joukko iloisia ja nauravaisia lapsia, jotka vaikuttavat löytäneen hienosti oman paikkansa täällä.

Tärkeä juttu varsinkin päiväkotitaipaleen alussa on turvallisuuden tunteen luominen. Arjessamme toistuvat tietyt ennakoitavat rutiinit ja rytmi. Päivämme pitävät sisällään paljon sylittelyä, silittelyä, halailua, naureskelua ja lauleskelua. Musiikki ja laululeikit tuntuvatkin olevan kovin mieluisia kaikille ja satujakin kuunnellaan mielellään. Toki myös vauhdikkaat leikit mm. juosten, hyppien ja kiipeillen vetävät kyllä aina mukaansa suuren joukon innostuneita lapsia. Päivittäin harjoittelemme tietysti paljon ihan perus arkisia asioita näiden omatoimisuutta aloittelevien pienten kanssa. Kuinka saada sukka jalkaan, miten päin tuohon haalariin pujahdetaankaan ja mitä vaatetta vielä tarvitaan, ennen kuin olen valmis pihalle leikkimään? Harjoittelemme lusikan käyttöä, kauniita tapoja, oman vuoron odottamista, lelujen jakamista toisten lasten kanssa, kuinka kaverin kanssa olla ja toimia, potalla käymistä ja käsien pesua sekä ohjeiden kuuntelemista, noudattamista ja meneillään olevaan juttuun keskittymistä.  

Yhdeksi lasten suosikkijutuksi on muodostunut vuorovaikutusleikki-hetket, joissa esimerkiksi hipsutellaan höyhenellä ja puhallellaan sitä tai ”maalataan” lapsia siveltimellä. Siveltimen kun ottaa käteen niin äkkiä on jo innokas joukko ympärillä pyytämässä että ”minua myös, minua myös” ja ”lisää, lisää”.

Vilskeen tämän vuoden metsäteema on näkynyt toiminnassamme paljon juuri laulujen, leikkien ja satujen muodossa. Lisäksi olemme monesti tutkineet ja hämmästelleet luonnon ihmeellisyyttä ja muutoksia vuodenaikojen vaihtuessa, tutustuneet suomalaisen metsän eläimiin, sekä erilaisiin luonnonantimiin elonkorjuuviikollamme katsellen, tunnustellen, haistellen ja maistellen. Olipa muuten ihana katsella lasten ilmeitä, kun jotkut maut vaativat oikein tarkkaa pohtimista, että pidänköhän tästä vai en.

Ja sitten on tietenkin retket. Vaikka välillä metsämaasto haastaa pikkuisiamme jo aivan heti portista ulos päästyämme ovat retket olleet mieluisia ja niille lähdetään innokkaina. Eväät ovat tietenkin se mahtavin juttu ja retkireppuja kannetaan ylpeänä, vaikka ne välillä vähän miten sattuu tuntuisivatkin roikkuvan pienillä harteilla. Metsä onkin aivan vertaansa vailla oleva ympäristö myös motorisen harjoituksen ja -kehittymisen kannalta. Siellä seurataan mutkittelevia polkuja, kierretään lätäköitä tai hypitään niissä, välillä tallustellaan tahmeassa, hieman upottavassa mudassa, noustaan ja laskeudutaan mäkiä tai rämmitään varvikoissa, kiipeillään kivillä ja kallioilla, ylitetään kaatuneita puita ja muita esteitä. Mitä metsä milloinkin tiellemme tarjoaa. Loputtomia mahdollisuuksia, haasteita ja onnistumisia, ihan vain ”pelkästään siirtymällä paikasta toiseen”. Tähän voidaan lisätä vielä luonnon ja liikkumisen muut vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin, unohtamatta tietenkään sitä kaikkea upeaa ja ihmeellistä mitä matkalla voikaan vastaan tulla ja mitä pysähtyä tutkimaan, ihmettelemään ja ihastelemaan. Alkusyksyn aikana söimme myös välipalan pihalla useammankin kerran. Tämä oli lapsista (ja aikuisista) aivan mahtavaa. Kuinka paljon paremmalta se leipä maistuukaan ulkona auringonpaisteessa?

On ollut huikeaa huomata kuinka supernopeasti nämä pienet kasvavat ja kehittyvät. Osa tapaili vasta ensiaskeleitaan aloittaessaan hoidossa, vaikka sitä onkin nyt hieman vaikea uskoa todeksi. Paljon on toki liikuttu ja harjoiteltu. On muun muassa tasapainoiltu paljon, hypitty ja pompittu, juostu, kiipeilty ja ryömitty tunneleista, sekä palloiteltu monin eri tavoin, on ollut tarkkuusheittoa, jättipalloja, säbäilyä jne.  Jekkujänökin vieraili luonamme kuluvalla viikolla, tuoden mukanaan erilaisia liikuntahaasteita. Aivan huikeaa motorista kehitystä on nähty ja taitoa ryhmästämme löytyy.

Seinällemme on syksyn aikana ilmestynyt upea ”kasvun puu”. Tällä hetkellä puu hehkuu upeissa syksyn väreissä, lasten taiteiltua siihen ihanan värikkäitä lehtiä kädenjäljistään.  Puu siis muuttuu toimintamme mukana ja suosittelemmekin kurkkaamaan sitä aina välillä tuodessanne tai hakiessanne lastanne hoidosta.

”Kaksi pientä peikkolasta rakensivat linnan. Kaikki seinät sekä katto saivat maalipinnan. Pihalle he kasvattivat kukkaniityn soman, sekä pienen kasvimaan värikkään ja oman. Mutta sitten lapsosille kävi huono tuuri, saapui myrsky syksyinen, sateinen ja suuri. Tuuli linnan nappasi, ei kysynyt se mitään. Joku kertoi nähneensä sen matkaavan kai itään...”

- Saija -

”Satumetsän siimeksessä, siellä, täällä, tuolla ja tässä. Asuu pienten ötököiden kanssa, joka elää omalla tavallansa. Vilistäen ja vipeltäen niiden sinne tänne menevän näen. Sammaleella, kivissä, puroissa ja puissa, sekä paikoissa kaikissa, monissa ja muissa. Asuu pienten ötököiden kansa, joka elää omalla tavallansa.”

- Saija -

Sadussa Eläintarhan tähti (Virginie Zurcher & Daniel Howarth), ei riittänyt olla yksinään vahvin, kuten leijona, ei paras kiipeilijä, kuten apina, eikä auttanut olla edes korkein, kuten kirahvi. Tarvittiin jotain suurempaa ja vaikuttavampaa.

Sadussa muurahainen kertoi voivansa auttaa palauttamaan pudonneen tähden taivaalle, mutta muut eläimet nauroivat muurahaiselle ja sanoivat; ”Olet liian pieni, et pysty auttamaan, ei sinusta ole mitään apua”.

Kun kaikki muut eläimet kuitenkin epäonnistuivat tehtävässä ja pienen tähden loiste alkoi jo uhkaavasti hiipua, vetosi muurahainen haluunsa edes yrittää. Eläimet suostuivat ehdotukseen naureskellen ja epäuskoisina. Muurahainen haki avukseen ison joukon ystäviään ja kiipesi toverinsa harteille. Tämä kiipesi seuraavan muurahaisen harteille ja tämä seuraavan ja niin edelleen, kunnes torni ylettyi taivaaseen asti ja pieni tähti pääsi onnellisesti takaisin paikalleen.

Niin myös me täällä pikkutalossa harjoittelemme päivittäin yhteistyötä ja yhdessä toimimista.

Olemme ehkä vielä pieniä, mutta yhdessä pystymme mihin vain, kunhan meihin uskotaan ja meille annetaan mahdollisuus yrittää ja oppia. Käytän lasten kanssa usein erästä kirjasta lainaamaani lausahdusta – ”Yhteistyössä on voimaa”. 

Palataan tähän loppuun vielä hieman kesäisempiin, aurinkoisiin tunnelmiin. Seuraavaksi rupeammekin sitten laskeutumaan jo joulun tunnelmaan ja keskittymään talven ihmemaan puuhiin.

Kiitos tästä syksystä ja ihanaa talvea ja joulunaikaa kaikille <3

-Pikkutalon väki

Eskareiden lokakuu

Sählyä, retkeilyä ja koulun ihmeellisen maailmaan tutustumista. Näistä on eskarien lokakuu tehty

Syksy on edennyt vauhdilla ja ilmat kylmentyneet, mutta se ei ole eskarien vauhtia hidastanut! Vilskeessä on ollut koko lokakuun ajan salissa sählykaukalo ja eskareita onkin purrut säbä-kärpänen. Liikkareissa on pelattu sählyä ja harjoiteltu pallon ja mailan käsittelyä erilaisissa muodoissa. Eskarilaiset ovatkin olleet innoissaan sählystä ja sitä on moni pelannut aina kun on ollut mahdollista, niin sisällä kuin ulkonakin. Mahtaakohan meillä olla kohta eskari täynnä säbä ammattilaisia?

Myös retkeily on ollut lokakuun kantavana teemana eskarissa. Olemme retkeilleet niin lähimetsissä kuin myös tutustuneet alueen leikkipaikkoihin. Ei saa unohtaa myöskään retkeämme Vaarniemeen, jossa vietimme päivän nuotion ääressä grillaten ja nauttien eväistä ja luonnosta. Sää oli hieman sateinen, mutta se ei menoamme hidastanut ja loi mukavaa tunnelmaa nuotion äärellä oleiluun ja elävän tulen seurailuun.

Saimme myös vieraaksemme saksalaisen opiskelijan Julianen. Juliane on ollut mukanamme kaikessa ja hän onkin päässyt tutustumaan hyvin suomalaiseen varhaiskasvatukseen sekä Vilskeen arkeen. Eskarit ovat hyvin ottaneet Julianen vastaan ja hän onkin lasten suosiossa. Vaikka yhteistä kieltä Julianen ja lasten väliltä ei löydykään, on kommunikaatio sujunut heidän välillään hyvin lasten kekseliäisyyden ansiosta!

Eskarit ovat päässeet tutustumaan myös koulumaailmaan lokakuun aikana. Saimme alkukuusta vieraaksemme sekä koulukuraattorin, että psykologin, jotka tulivat kertomaan meille koulusta. Eskarit pääsivät myös vierailemaan Uittamon koululle, jossa meidät otti vastaan 2lk. Eskarit saivat itselleen parin tai ryhmän kakkosluokkalaisista. Tämän jälkeen he opettivat meille heidän aakkoslaulunsa, jonka jälkeen lähdettiin tunnistamaan kuvan alkuäänteitä ja metsästämään niiden paikkoja käytävältä. Lopuksi piirrettiin ja kirjoitettiin kouluun liittyviä asioita paperille.

Lokakuu on ollut antoisa ja tapahtumien täyteinen. Emme maltakaan odottaa, mitä kaikkea loppuvuosi tuo tullessaan, ja mitä kaikkea uutta pääsemmekään oppimaan eskarien kanssa.

Ihanaa syksyä toivottaen,

-Eskarin väki

Piilometsän aarteen jäljillä – Hippuloiden ja Vimpuloiden metsäsatu

Lokakuun viimeisenä päivänä jatkui kauan odotettu Vilskeen yhteinen metsäsatu. Hippulat ja Vimpulat esittivät tarinan kolmannen luvun. Olimme kysyneet lapsilta edellisen luvun pohjalta ideoita, miten seikkailu jatkuisi. Lapset olivat esittäneet ideoiksi mm. hiekkakakkujen tekemisen, metsäkiven, aarteen ja lohikäärmeen, jotka tulivat kaikki osaksi luvun kolme käsikirjoitusta.

Harjoittelimme useita kertoja esityksen lauluja ”Suomalainen metsä” ja ”Peltirännin peikkopoika”. Valmiissa esityksessä käsintehdyt peikkopojan soittimet, rummut, puhaltimet ja kepit soivat, ja suomalaisessa metsässä lapset esittivät karhuja, kettuja, oravia, tikkoja ja muita metsän eläimiä.

Jotta salaisuuden verho avautuisi, seuraavassa on kokonaisuudessaan metsäsadun luku kolme!

“Juhlien jälkeen kettu istui mietteliäänä kiven juurella. Kaikki vieraat olivat lähteneet. Kettu mutusteli kakkua, jota oli jäänyt jäljelle juhlista, ja teki vielä hiekkakakkuja, jos vieraita vielä saapuisi. Mutta kukaan ei tullut. Silloin kettu päätti, että jatkaisi matkaansa Piilometsän poluilla. Jokin seikkailu tästä vielä tulisi, se tuumi itsekseen.

Kulkiessaan metsässä kettu ajatteli, että jokin matkalaulu tekisi matkasta joutuisamman. Silloin se muisti laulun, jota oli aina mukava laulaa metsässä. Laulun nimi oli ”Suomalainen metsä”.

 Kun kettu lauloi laulua, metsän eläimet kuulivat oman nimensä, ja tulivat kukin vuorollaan paikalle.

Laulun loputtua karhu sanoi ketulle: Laulussa sanottiin jotain kullan kalliista. Siitä tulikin mieleeni, oletko kuullut tarinaa ”Piilometsän aarteesta”. Kun olin pieni karhu, äitikarhu lausui minulle runon ensimmäisen säkeistön. Näin se meni:

On Piilometsässä aarre salainen

kullankallis ihmeellinen

kätkössä metsän salojen

Karhu kysyi ketulta, tietäisiköhän joku toisen säkeistön. Kettu sanoi, että täytyy varmaankin kysyä Peltirännin peikkopojalta, sillä hän tietää monia asioita.

Kettu ja karhu tulivat Peltirännin peikkopojan luokse. Peikkopoika sanoi, että haluaisi ensin laulaa heille laulun, jonka nimi on ”Peltirännin peikkopoika”.

Laulun laulettuaan peikkopoika sanoi ketulle ja karhulle, että ollessaan pieni peikko hänen peikkoäitinsä kertoi iltaisin ”Piilometsän aarteen” toisesta säkeistöstä. Näin se meni:

On aarre kätkössä metsäluolan

vaan varo!

Sitä vartioi otus nurja,

siivekäs ja hurja!”

 Vaan miten seikkailu jatkuu, siitä kuulette metsäsadun seuraavassa luvussa!

 Hyvää seikkailun odotusta kaikille!

Jussi

Syksyiset touhut Hulinoissa

Miten aika kuluukaan kuin siivillä ja kohta syksy syksyisine puuhineen on taas tältä vuodelta ohi. Syyskuun suurin yhteinen projektimme oli ehdottomasti musikaali, jota harjoittelimme ahkerasti. Metsäisen musikaalin ensiesitys oli syyskuun viimeisenä perjantaina. Esitys oli onnistunut lasten ja aikuisten hienoisesta jännityksestä huolimatta tai ehkä juuri siksi. Harjoitusten höpsöttelyt ja aikuisten tiukat ojennukset muuttuivat upeaksi metsämusikaaliksi yleisön edessä. Myös vanhemmat pääsevät nauttimaan harjoittelumme tuloksesta, ainakin osittain, tulevassa Vilskeen joulunäytöksessä.

Hulinoiden mielenkiinnon kohteista käsin käden taidoissa teimme syksyn aikana mm. sadesoittimet. Kotiväki pääsi myös osallistumaan soittimien valmistukseen, nimittäin herkuttelemalla Pringles – sipsipurkin tyhjäksi. Maalatessa nimesimme värejä. Käpyjä ja pieniä keppejä keräsimme metsäretkeltä, joilla täytimme maalatut purkit. Jokaisen tehtävänä oli laskea kymmeneen ja kerätä ainakin 10 käpyä. Taisipa joku Hulinoista kerätä 120 kappaletta ja laskut sen kuin jatkuivat. Purkin täytimme kerätyillä metsän esineillä sekä puuroriisillä. Yhteisen musisoinnin jälkeen malttamattomat Hulinat veivät soittimet kotiin kotiväen iloksi. Syksyn aikana kädentöissä tehtiin myös mustikkamaalausta pipettejä apuna käyttäen. Kynätaitoja ja saksien käytön harjoittelua Hulinat tekivät myös useassa eri työssä; auringonkukka, Jekku Jänön porkkana sekä isänpäivän salaisuuksissa.

Liikkareissa Hulinat liikkuivat syksyn aikana harjoitellen pallon käsittelyä monin eri tavoin. Vuoden metsäteemamme on myös näkyvät monena viikkona, kun liikuimme eläinkorttien osoittamalla tavalla tai sääntöleikeissä liikuttiinkin mielikuvitusmetsässä. Viikoittaisissa muskareissa metsäaihe on näkynyt ja kuulunut niin lauluissa kuin leikeissä. Helin tunnekerhoissa käsiteltiin aiheita, joita sillä hetkellä koettiin tarpeelliseksi tunnetaitojen oppimisen kannalta. Toisen huomioiminen, oman vuoron odottaminen, yhteisten sääntöjen noudattaminen, hienojen sanojen käyttäminen, niistä joitakin mainitakseen. Ja harjoittelut tietysti jatkuvat.

Jokainen meistä on erilainen ja arvokas sellaisenaan. Meillä on eri mieltymykset ja sehän on ihan ok. Mutta jos jostain Hulinat ryhmänä tykkäävät, on se viikoittaiset metsäretket. Harvemmin kuulee kenenkään sanovan, että on tylsää lähteä metsään. Harvoin jos koskaan lapsia täytyy odotella jonoon portille retkelle lähdettäessä. Tästä hyvänä esimerkkinä Hulinoiden omatoimisuus jonon muodostamisessa paljon aiemmin kuin ryhmän aikuiset edes ilmoittavat lähdöstä. Siellähän he sitten jo valmiina seisovat reput selässä, jonossa iloinen retkimieli mukanansa. Metsää oppimisympäristönä ei voi kehua liikaa. Ennen retkeä, retkellä ja retken jälkeenkin opimme uusia taitoja. Esimerkiksi omista tavaroista huolehtiminen retkirepun kantamisen muodossa harjoitellaan joka ikinen viikko. Repun pakkaaminen ja roskien huolehtiminen pois luonnosta, lähiympäristössä kulkeminen, jonossa liikkuminen, karkeamotoristen taitojen kehittyminen monipuolisessa maastossa; siinä vain murto-osa asioista, joita lapset pääsevät harjoittelemaan ihan vain siirtymissä metsän ja päiväkodin välillä.

Lähiluonto ympäristönä on monipuolinen oppimisen ympäristö, jossa voidaan harjoitella niin matemaattisia kuin kielellisiä taitoja. Puhumattakaan siitä miten luonto edistää terveyttä ja tukee oppimista. Rauhoittumisen ja tietoisen läsnäolon taitojen harjoitteleminen onnistuu monissa ympäristöissä, mutta miten se onkaan palkitsevaa juuri metsän rauhallisuudessa. Lapsuuden luontokokemukset ja positiivisen luontosuhteen syntymisellä on laajempikin merkitys aikuiseksi kasvamisen jälkeen. Kun pienestä pitäen metsä ja luonto on ovat tärkeitä ja merkityksellisiä, on sitoutuminen kestävään elämäntapaan aikuisena helpompaa.

Muutama viikko mennään vielä virallista syksyä eteenpäin. Hiljalleen käännämme katseet talvea ja tulevaa joulun aikaa kohti. Voisi sanoa, että onhan meillä ollut mukava syksy ja olemme oppineet paljon uusia asioita. Toisinaan tuntuu siltä, että aika menee liian nopeasti. Silloin on hyvä muistuttaa itseään nauttimaan arjen pienistä asioista ja pysähtymään juuri tähän hetkeen. Eihän meillä ole kiire mihinkään, nautitaan elämän pienistä iloista näiden pienten ihmisten kanssa. <3

-Maaret