Lokakuun viimeisenä päivänä jatkui kauan odotettu Vilskeen yhteinen metsäsatu. Hippulat ja Vimpulat esittivät tarinan kolmannen luvun. Olimme kysyneet lapsilta edellisen luvun pohjalta ideoita, miten seikkailu jatkuisi. Lapset olivat esittäneet ideoiksi mm. hiekkakakkujen tekemisen, metsäkiven, aarteen ja lohikäärmeen, jotka tulivat kaikki osaksi luvun kolme käsikirjoitusta.
Harjoittelimme useita kertoja esityksen lauluja ”Suomalainen metsä” ja ”Peltirännin peikkopoika”. Valmiissa esityksessä käsintehdyt peikkopojan soittimet, rummut, puhaltimet ja kepit soivat, ja suomalaisessa metsässä lapset esittivät karhuja, kettuja, oravia, tikkoja ja muita metsän eläimiä.
Jotta salaisuuden verho avautuisi, seuraavassa on kokonaisuudessaan metsäsadun luku kolme!
“Juhlien jälkeen kettu istui mietteliäänä kiven juurella. Kaikki vieraat olivat lähteneet. Kettu mutusteli kakkua, jota oli jäänyt jäljelle juhlista, ja teki vielä hiekkakakkuja, jos vieraita vielä saapuisi. Mutta kukaan ei tullut. Silloin kettu päätti, että jatkaisi matkaansa Piilometsän poluilla. Jokin seikkailu tästä vielä tulisi, se tuumi itsekseen.
Kulkiessaan metsässä kettu ajatteli, että jokin matkalaulu tekisi matkasta joutuisamman. Silloin se muisti laulun, jota oli aina mukava laulaa metsässä. Laulun nimi oli ”Suomalainen metsä”.
Kun kettu lauloi laulua, metsän eläimet kuulivat oman nimensä, ja tulivat kukin vuorollaan paikalle.
Laulun loputtua karhu sanoi ketulle: Laulussa sanottiin jotain kullan kalliista. Siitä tulikin mieleeni, oletko kuullut tarinaa ”Piilometsän aarteesta”. Kun olin pieni karhu, äitikarhu lausui minulle runon ensimmäisen säkeistön. Näin se meni:
On Piilometsässä aarre salainen
kullankallis ihmeellinen
kätkössä metsän salojen
Karhu kysyi ketulta, tietäisiköhän joku toisen säkeistön. Kettu sanoi, että täytyy varmaankin kysyä Peltirännin peikkopojalta, sillä hän tietää monia asioita.
Kettu ja karhu tulivat Peltirännin peikkopojan luokse. Peikkopoika sanoi, että haluaisi ensin laulaa heille laulun, jonka nimi on ”Peltirännin peikkopoika”.
Laulun laulettuaan peikkopoika sanoi ketulle ja karhulle, että ollessaan pieni peikko hänen peikkoäitinsä kertoi iltaisin ”Piilometsän aarteen” toisesta säkeistöstä. Näin se meni:
On aarre kätkössä metsäluolan
vaan varo!
Sitä vartioi otus nurja,
siivekäs ja hurja!”
Vaan miten seikkailu jatkuu, siitä kuulette metsäsadun seuraavassa luvussa!
Hyvää seikkailun odotusta kaikille!
Jussi