Syksyn aikana olemme seikkailleet lähimetsissä ja nähneet vilaukselta pieniä pörröisiä peikonpoikasia. Tarkkasilmäisimmät ovat nähneet niitä puunrunkojen koloissa, pienten siltojen alla ja sammalmättäiden takana kurkkimassa.
Eräänä päivänä pienet peikot olivat kuitenkin eksyneet liian kauaksi kotikolostaan ja tarvitsivat meidän Hippuloiden ja Vimpuloiden apua. Yksi peikoista itki surullisena ja toinen taas näytti hyvin vihaiselta. Löytyi sieltä myös pelästynyt ja iloinen peikkokin. Mietimme, miltä peikonpoikasista mahtoi tuntua kun on eksynyt eikä löydä takaisin kotiin äidin ja isän luokse. Autoimme peikonpoikaset takaisin yläkalliolle ja rakensimme niille syys-sateiden kestävät majat.
Lähimetsät ovat tarjonneet meille myös huimia mahdollisuuksia kiipeillä, hyppiä ja roikkua! Peikkojen metsäparkourissa ryömittiin kaatuneiden puiden alta, käytettiin vahvoja käsilihaksia ja roikuttiin puiden oksissa. Tasapainoilimme liukkaiden puunrunkojen päällä ja varoimme tippumasta rotkoon! Kiipesimme pitkin vuoren rinnettä ja kohtasimme itse Vuorenpeikon, joka onneksemme oli vielä päiväunilla. Jokaisen pienen peikon oli hypittävä pitkin sammalta ja varottava kalliota, ettei Vuorenpeikko vain heräisi ääniimme. Hysss, oli liikuttava aivan hiirenhiljaa.
Kesken matkan näimme puun oksaan takertuneen punaisen nauhan, joka oli hyvin varmasti irronnut peikon hännästä. (Peikoillahan on tunnetusti rusettinauha hännän koristeena.) Mutta voi apua, miten ihmeessä peikon hännän rusetti oli puuhun tarttunut? Joku totesi pelokkaana Vuorenpeikon ehkä ottaneen pienet peikonpoikaset vangeikseen! Voisiko Vuorenpeikko todella olla niin ilkeä ja julma? Vai onkohan Vuorenpeikko vain yksinäinen vuorellaan ja kaipaa itselleen seuraa? Jokainenhan meistä tarvitsee itselleen ystävän.
Päätimme tehdä Vuorenpeikolle ystävällisen teon ja poistimme hänen ihostaan valtavan kokoisia puutikkuja, joiden poisvetämiseen tarvittiin yhteistyötä. Vuorenpeikko ei onneksi herännyt seikkailumme ääniin ja totesimme Vuorenpeikon olevan yksinäinen vuorellaan. Ehkäpä hän kutsuisi meidät joku kerta kylään syömään limaisia etanoita! Löysimme nimittäin Vuorenpeikon kotinuotiolta hänen paistinpannunsa. Me jos jotkut tiedämme, että eväät maistuvat parhaalta kun ne saa syödä ystävän seurassa. Syksyn aikana kävimme myös läheisellä laavulla grillaamassa makkaraa.
Syksyn seikkailut ovat vieneet meitä lähimetsien lisäksi myös kaupungin vilinään. Kävimme bussiretkellä Rokki-Kokin konsertissa Urheilupuistossa ja se olikin aikamoinen musiikkishow!
Kaveri- ja tunnetaidot ovat olleet Hippuloiden ja Vimpuloiden porukassa tärkeitä juttuja. Uusia ystäviä on saatu niin lapsista kuin aikuisistakin. Tunteita on tunnistettu myrkkysieni-leikissä tunteellisten sienien avulla. Lähirannassa ja metsässä on luettu satuja anteeksi pyytämisen ja antamisen tärkeydestä sekä peloista. Peikkojen kanssa on tutustuttu erilaisiin tunteisiin ja välillä kuiskattu jännittävissä tarinan mutkissa aikuisen korvaan ”mua pelottaa”. On opittu, että tunteilla on tapana tulla ja mennä. Kaikki tunteet ovat sallittuja, kaikille tunteille on tilaa sekä kaikesta selvitään yhdessä.
Mahtavien ystävien seurassa on hyvä jatkaa kohti talven tulevia seikkailuja!
