Päiväkotimme lähellä on metsä, jota lapset ovat alkaneet kutsua Taikametsäksi. Se oli itsestään selvä valinta tähän retkeen, kun pikkuporukalla lähdimme kahtena hiihtolomaviikon aamuna talviseen maisemaan. Tunnelmaan virittäydyttiin” Muumipeikon iloista tietä” pitkin ja lapset saivat keksiä omat sadut. Maanantaisen timanttiporukan sadusta tuli tällainen:
Olipa kerran pieni leppäkerttu, jonka nimi oli Töpö. Se oli hieman hassu, sillä se näytti pythonilta ja osasi lentää niin kuin supermies. Eräänä aamuna, kun Töpö oli matkalla muumilaaksoon, se näki Kilpikonnan. Sää oli kiva. Kävellessään polkua pitkin se törmäsi yksisarviseen ja yhdessä he jatkoivat matkaa juosten. Siinä juostessaan he yhtäkkiä putosivat kuoppaan ja sanoivat: ” Apua ja O-ou”. Pian he huomasivat, että kuopan pohjalla oli Nipsun aarrearkku. Kun he avasivat aarrearkun, he näkivät, että taikuri oli taikonut timanteista kaikki värit pois.
Niinpä päätimme auttaa Nipsua ja maalasimme värit takaisin jäätimantteihin. Timanteista tuli upeita!
Tiistaina satuiltiin hiukan erilainen tarina:
Kun muumit nukkuivat talviuntaan, muumitalon takaa hiipi esiin hiiri. Se oli lähtenyt etsimään herkkuruokaansa, joka oli juusto. Juuri kun hiiri tarttui muumitalon ovenkahvaan, se kuuli äänen: ” mitä sinä täällä teet?” Sieltä tuli muumipeikko. Muumitalon keittiöstä löytyi onneksi suuri kulhollinen juustoa ja lisäksi mamman paistamia pannukakkuja. Syötyään vatsansa täyteen he päättivät lähteä metsään. Sää oli luminen ja puut näyttivät punaisilta. Puiden oksat olivat aivan lumisia ja puussa lauloi sinitiainen. Tultuaan pitkän metsäpolun päähän he huomasivat, että Taikapuusta oli kadonnut kaikki värit, koska oli tullut kevät.
Taikapuu maalattiin entisekseen hienoilla väreillä ja metsässä oli suorastaan taianomainen tunnelma.
Taikatalven taikaan kuului myös jäätyneitä saippuakuplia ja metsäinen pilliorkesteri. Tilulilutii!
