Kesä on taittunut ja syksy saapunut. Meille kartanon pienimmille kauden alku on merkinnyt suuriakin muutoksia. Toiset ovat vasta aloittaneet varhaiskasvatustaipaleensa ja astuneet kodin turvasta päiväkodin suureen maailmaan, toiset ovat ottaneet aikamoisen harppauksen siirtyessään pikkutalosta kartanon puolelle, sillä onhan tämä aivan oma maailmansa siihenkin verrattuna, suuri, ihmeellinen ja täynnä vilskettä ja vilinää. Tarvitseeko minun olla jo iso? Tarvitseeko minun osata itse? Täytyykö uskaltaa?
Monelle Hippulalle myös ihmiset ovat uusia ja vielä tuntemattomia. Niin me aikuiset, kuin toiset lapsetkin ryhmässä. Jokainen hakee omaa paikkaansa muotoutuvassa ryhmässä ja uudessa ympäristössä. Olemmekin keskittyneet nyt vahvasti turvallisuuden tunteen luomiseen, sekä toisiimme ja uuteen totuttelemiseen ja tutustumiseen, rutiinien ja oman hyvän arjen luomiseen juuri meille jokaiselle, juuri tässä ryhmässä.
Tähän on sisältynyt paljon leikkiä, toistuvia tuttuja lauluja, aamuisia itkuja, hassuttelua ja hillittömiä nauruja. Syliä ja haleja, ohimeneviä mielipahoja, äiti- ja isi-ikävää, kannustamista ja rohkaistumista, kavereiden löytymistä ja itsekseen tutkiskelemista, yhdessä tekemistä ja ohjeiden kuuntelemista, sekä välillä niiden unohtamista. Ihania retkiä rantaan ja metsään, hiekkakakkuja, kaivurityömaita ja rekkaralleja. Kylmiä aamuja, lämpimiä iltapäiviä, synttärijuhlia, herkkuhetkiä ja syömättömiäkin ruokia. Niin riemun kiljahduksia ja kikattelua, kuin myös pipien puhaltelua ja lohdutusta. Elämää.
Sen opettelua, ihmettelemistä ja kokemista jatkamme tästä eteenpäinkin. Yhdessä.
-Mai