Heräsin eilen aamulla siihen, että aamupiirissä istuessamme salin lattialla, lasten keskellä oli ihan maaginen tunnelma. Anna-Maija luki satuhierontaa ja kaikki lapset piirsivät kavereiden selkään kuvaa ja olivat jotenkin.. He olivat siinä, läsnä.
Ja minä tajusin yhtä äkkiä, että olenpa minä onnellinen juuri nyt, juuri tässä, juuri tällaisena.
Vuosi alkaa käydä loppuaan ja tähän kaikkeen on mahtunut niin paljon. Turnajaisväsymys voi heijastua välillä ainakin minun kasvoiltani, mutta näkyy se lapsistakin. Marraskuu oli varsin pimeä, vetinen ja kurahousujen täyteinen, ihmekös tuo, jos vähän jo odottaa joulua ja lomaa.
Me teimmekin ratkaisun, että toden totta, tänä jouluna, me nautimme joulusta ja emme suorita elämää. Niinpä olemme kokoontuneet, lähes joka aamu yhteen, pitäneet ihanan yhteisen aamuhetken koko vilskeenväen voimin ja jakaantuneet siitä jokainen omiin juttuihinsa pienryhmiin. Valmiina on ”pajoja” joihin voi mennä askartelemaan, liikkumaan, leikkimään tai retkeilemään tai sitten voi oman pienryhmän kanssa tehdä jotain muuta, sitä mitä lapset tarvitsevat.
Sen sijaan että täyttäisimme joulukuun tietyillä pakollisilla tekemisillä, fiilistelemme ja kuuntelemme lapsia.
Pedagogista toiminnan pitää tietenkin olla ja suunniteltua, mutta ei sitä tarvitse suorittaa.
Uskokaa tai älkää se voi olla vaikeaa.
Kuuntelin sydän mutkalla ystävääni, joka kertoi, että hänen ystävänsä oli kertonut, kuinka heidän päiväkodissaan joulukuussa askarrellaan se, ja tämä, ja tuo, ja sitten ommellaan vielä tuota ja lauletaan nämä 16 laulua joulujuhlissa, joten niitä on pakko lasten harjoitella ja aikuinen oli itsekin ihan pöö, mutta onhan se pakko, sillä vanhemmat haluavat ja meillä on oltava laadukasta toimintaa.
MITÄ? vanhemmat haluavat?
Mutta kuka kysyy mitä se lapsia haluaa? Mitä lapsi tarvitsee? tai mitä lapsi jaksaa tässä hetkessä?
Ketä varten me tätä työtä tehdään? Vanhempia vai lasta varten?
Mikä on laadukkaan varhaiskasvatuksen tae?
Suuret määrät tuotoksia ja suorittamista vai onnellinen tasapainoinen lapsi?
Me olemme päättäneet, että meille se on onnellinen, tasapainoinen lapsi.
Mistä koostuu onnellinen, tasapainoinen lapsi?
Onnellinen lapsi tai aikuinen koostuu siitä, kun ihminen on tasapainossa itsensä kanssa. Että hän tulee nähdyksi ja kuulluksi. Hän saa olla se, kuka hän on, oma itsensä.
Suorittaja aikuiselle tämä tällainen kuunteleminen, lapsen tai vielä vaikeampaa itsensä kuunteleminen, läsnäoleminen ja armollisuus, huh huh. Aika heavy settiä.
Siis emme suorittaisi tekemällä asioita, vaan olisimme tässä vaan ja tekisimme rauhassa? Antaisimme toisillemme aikaa. Nauttisimme hetkestä.
Lapset ovat tässä niin paljon parempia kuin me aikuiset.
Olimme Johannan, Kalervon ja Anna-Maijan kanssa Positiivinen pedagogiikka varhaiskasvatuksessa koulutuksessa. Siellä tämä sama asia nousi esille.
Tärkeää on, että lapsi saa kasvaa positiivisessa ympäristössä, positiivisten asioiden avulla. Lapsi ottaa vastaan ja oppii vain silloin kuin hänellä on positiivinen tunneilmapiiri, siksi sen luomiseen on syytä kiinnittää huomiota.
Positiivinen tunneilmapiiri, ihan mieletön sana, joka pitää sisällään sen, että jokainen tulee huomatuksi, että jokainen saa tuoda oman itsensä, oman energiansa siihen tilaa ja energia on positiivista. Tiedätkö sen tunteen, kun tulet tilaan, jossa on iloinen meininki, se fiilis tarttuu. Tulee voimaantunut ja energinen olo. Sitten riittää, että paikalle purjehtii yksi ankeuttaja, jolla on huono päivä tai hän elää negatiivisessa energiassa ihan kauttaaltaan ja koko tunnelma saa ihan uuden sävyn. Positiivisuus katoaa.
Yhtä negatiivistä ajatusta kumoamaan, tarvitaan ainakin viisi positiivista, sillä ihmisen aivot ovat sellaiset. Meidän aivomme ovat edelleen luolamiehen ajassa, juokse ja kuole-ajassa, jolloin positiiviselle ei jäänyt sijaa.
Tämän takia meidän pitäisi viljellä hyvää. Antaa toisillemme positiivista palautetta ja kertoa kuinka hyvin asiat ovat. Miten upeasti lapsi osaa asioita ja nostaa hänen vahvuuksiaan. Vahvuuksia vahvistamalla heikkoudet pienenevät ja lapsen itsetunto nousee. Hän kasvaa positiivisuudessa ehjemmäksi ja uljaammaksi.
”On helpompi kasvattaa ehjiä lapsia, kuin korjata rikkinäisiä aikuisia”
Positiivisessa varhaiskasvatuksessa suuri paino on myös tunne ja vuorovaikutustaidoilla, niillä elämisen taidoilla, joita me olemme jo vuodet pitäneet suurimmassa roolissa.
Tunnetaidot ovat äärimmäisen tärkeitä juuri siksi, että tunnistaisimme omat tunteemme ja pystyisimme vahvistamaan positiivisuutta.
Keväällä nostamme entistä enemmän arvomaailmassamme ja toiminnassamme esille positiivisen varhaiskasvatuksen antia;
-Lapsen tietoista ja tavoitteellista edistämistä.
-Lapsen hyväksymistä ja arvostamista juuri tuollaisena kuin hän on, ihanana omana itsenään.
-Keskitymme hyvään, myönteiseen tulokulmaan.
-Uskomme lapsen mahdollisuuksiin vielä enemmän.
-Kohtaamme lapsen välittävässä ilmapiirissä.
Loppupelissä kyseessä on aina sinun oma arvomaailmasi. Millainen on sinun arvomaailmasi?
Millaiseksi sinä haluat kasvattaa lapsesi?
On peiliin katsomisen paikka, millainen ihmisen sieltä katsoo sinua vastaan. Onko se positiivinen kasvattaja?
Meiltä ammattikasvattajilta kysyn, onko sinulla se tärkein, pedagoginen rakkaus työhön?
Pedagoginen rakkaus on tunne ja tieto siitä, että sinulla on vahva pedagoginen rakkaus lapseen. Se tarkoittaa sitä, että näet lapsen ja uskot lapsessa hyvään, siihen lapseen.
Erinomaisen kasvattajan erottaa hyvästä kasvattajasta se, että erinomainen kasvattaja rakastaa lasta.
- Me rakastamme lapsia.
Toivottavasti se välttyy myös teille kaikille.
Henna