Katse harhailee, ajatus karkaa tekemättömiin töihin ja taskussa piippaa taas… Vuoden viimeiset viikot ottavat tiukkaa niskalenkkiä niin aikuisista, kuin lapsista. Tänään ei opetella kirjaimia tai numeroita, ei prässätä, ei jännitetä jousta enää milliäkään tiukemmalle. Pakataan reppuun lämmintä mehua ja rusinoita, lähdetään metsään tai rantaan. Paikkoihin, joissa katseensa kohottamalla voi nähdä kauas, sillä yhtä arvokasta kuin tieto ja taito, on myös opetella välillä hellittämään, istumaan hiljaa ja antaa vain maapallon pyöriä jalkojen alla.
Tänä syksynä me olemme kasvattaneet juuria metsän sammaleeseen, olleet tuulessa huojuvia kaisloja, näissä hetkissä yhteinen läsnäolo on ollut väkevää ja jaettu kokemus on jäänyt onnistuneena kaikkien mieliin. Me osaamme pysähtyä, avata aistit ja olla läsnä, voiko sen arvokkaampia koululaistaitoja ollakaan.
Koululaistaidot ovat olleet useaan otteeseen puheena syksyn aikana. Olemme miettineet mitä ne ovat onko meillä jo niitä?
Vastauksia näihin kysymyksiin olemme etsineet vierailuillamme yhteistyökouluumme Uittamolle, jossa olemme 2. luokkalaisten kummioppilaiden avustuksella opetelleet geometrisia muotoja, askarrelleet isänpäiväkortteja ja ihmetelleet miten hiljaista lukutunnilla voikaan olla. Saimme luokan opettajalta positiivista palautetta siitä, kuinka hienosti meidän eskarit osasivat toimia yhdessä koululaisten kanssa. Me osaamme tehdä yhteistyötä. Kouluvierailu veti kuitenkin vakavaksi ja herätti myös uusia kysymyksiä. Eskarit pohtivat mm. koulun pihan turvallisuutta, kun pihan yhdestä kulmasta saattoi isolle kivelle kiipeämällä hypätä aidan toiselle puolelle ”Nehän voi karata täältä!” oli loppupäätelmä. Yksi kevään teemoista tuleekin varmasti olemaan vapaus ja vastuu.
Metsäleikkien ja kouluvierailujen lisäksi olemme saaneet nauttia kulttuurista Turun taidemuseossa. Matkalla kertasimme liikennesääntöjä ja bussietikettiä, sillä onhan elintärkeä koululaistaito osata kulkea liikenteessä turvallisesti. Museossa kiersimme pienissä ryhmissä näyttelyä, joka oli saanut innoituksen neljästä elementistä; maasta, vedestä, tulesta ja ilmasta. Jokainen eskarilainen sai valita näyttelystä lempiteoksensa ja näpätä siitä tabletilla kuvan. Oli vaikuttavaa, miten sitoutuneita eskarit olivat tehtäväänsä. Pysähdyimme katsomaan videotaidetta, installaatioita ja perinteisempiä maalauksia, kaikkia samalla mietteliäällä hartaudella. Me osaamme arvostaa kauneutta.
Kaunista on myös se, millaisia ystävyyssuhteita näillä eskareilla on. Jos päätät tanssia ja laulaa, saat varmasti siihen kaverin mukaan, metsäneläimille rakennetaan talvipesää yhdessä parhaan kaverin kanssa, yksinäinen lumileopardi saa seurakseen kokonaisen lauman ja kinkkisissä tilanteissa kaveria kannustetaan, neuvotaan ja autetaan. Suruja lohdutellaan isolla porukalla pois, nämä lapset näkevät sen, milloin kaveri kaipaa halausta tai olalle taputusta. Me osaamme olla hyviä kavereita.
Me aikuiset voimme oppia lapsilta kiireettömyyttä, ei yksikään eskarilainen metsäleikeissä tai puun latvaan kiivetessä mieti mitä kello on. Me voimme oppia heiltä aitoutta, he eivät itsetietoisina ja huolestuneina mieti, mitäköhän muut heistä ajattelevat. He tulevat joka tilanteeseen juuri sellaisina kuin ovat ja vasta maailma opettaa, heitä kyseenalaistamaan omat taitonsa tai oman persoonansa riittävyyden. Se mitä me täältä Vilskeestä haluamme antaa heille evääksi ovat vahva luottamus omaan riittävyyteen ja vahvuuksiin. Olemme eskareiden kanssa tutustuneet ”Huomaa hyvä!”- luonteenvahvuuskortteihin ja jokainen sai pohdinnan jälkeen valita oman luonteenvahvuutensa korttien joukosta. Oli ihmeellistä huomata, kuinka hyvin jo lapsi tunnistaa omat vahvuutensa. Me olemme tarkkanäköisiä ja oivaltavia. Meidän rauhalliset ja tuumailevat lapsemme valitsivat vahvuudekseen harkitsevaisuuden, avuliaat ja hyvän sosiaalisen silmän omaavat lapset tunnistivat omakseen ystävällisyyden, porukan humoristi ja hassuttelija tiesi, että huumorintaju on hänen vahvuutensa. Joukostamme löytyi myös luovuutta, sisukkuutta, nopeaa ajattelua ja tietenkin myös rakkautta. Vahvan edustuksen sai myös oppimisen ilo, uteliaisuus maailmaa kohtaan onkin ominainen piirre tälle vahdikkaalle eskariporukalle. Mitä kaikkea he voivatkaan vielä saavuttaa, jos saavat elämässään hyödyntää luonteensa vahvuuksia.
Vahvuusteema jatkui pohdinnoilla siitä, voisiko oman luonteenvahvuuden muuntaa supervoimaksi ja millaisissa tilanteissa omaa supervoimaa voisi hyödyntää. Voiko kuka tahansa olla supersankari? Eskarit keksivät monia arjentilanteita, joissa heidän luonteenvahvuutensa voisivat pelastaa kiperistä tilanteista. Voimistaakseen vahvuuksiaan, he askartelivat superlasit, jotka ilmentävät heidän persoonaansa ja jotka silmillä heidän vahvuutensa muuntautuvat supervoimiksi.
Tämän eskariporukan matkaa syksystä joulua kohti on ollut aivan mahtavaa seurata ja on ollut hienoa huomata, miten he kasvavat päivä päivältä enemmän omiksi persoonikseen, miten he oppivat uusia asioita, auttavat toinen toisiaan ja tekevät meidät aikuiset pikkuhiljaa tarpeettomiksi, sillä; Me osataan itse! Heillä on jo valtava määrä koululaistaitoja hallussaan ja meillä on vielä ihana yhteinen kevät aikaa oppia lisää, mutta nyt laskeudumme pikkuhiljaa joulun viettoon ja rentoon lomaan.
kuvat museon edestä
Me kasvetaan!
Terveisin
Johanna