Vain hetken huoneen valtaa pieni tuhina, sitten joku jo havahtuu ja pärähtää nyyhkyttämään.
Voi, pieni nukkui vain 45min. Nyyhkytys yltyy itkuksi. Otan pienen nyytin syliin. Siinä hän on, hauras pieni ihminen, uudessa ja pelottavassa tilanteessa, aloittamassa päivähoitoa, erossa tutusta ja turvallisesta vanhemmasta.
Pieni ihminen, jonka koko elämä vasta edessä ja minun tehtäväni on opettaa hänet luottamaan, että elämä kantaa.
Pieni rauhoittuu syliin.
Kohta toinen pieni ystävä havahtuu.
Nurkka sängyssä oleva kikkuratukka tuhisee vain, hän on jo tottunut. Hän tietää jo kuinka rutiinit toimii. Hän luottaa elämään.
Uuden aloittaminen on jokaiselle valtava muutos. Pitkältä lomalta arkeen palaaminen on meille suurimmalle osalle samanlainen muutos mini koossa.
Minä ainakin tunnustan että joka kerta kesälomalta paluu jännittää yhtä paljon. Nukun herkkää unta edelliset yöt Ja olo on levoton, vähän kun aina, kun jotain jännittävää tapahtuu. Keho reagoi uuteen.
Miten jännityksestä sitten pääsee? Kuuluuko siitä päästä? Tai miten pienten ihmisten sopeutumista uuteen tilanteeseen voi auttaa?
Ensimmäisen asia on, että on lupa tuntea. On lupa jännittää, on lupa tuntea ikävää, on lupa pelottaa, on lupa reagoida.
Tunteita ei saa jättää sisään vaan ne on tuotava esille, tavalla tai toisella, jotta niihin voidaan vastata.
Pienet ihmiset itkee, tarrautuu tai käpertyy sisään jännittäessään. Me aikuiset peitämme tunteitamme paremmin.
Mutta entäs jos me aikuiset sanottaisimme mitä tunnemme, juttelisimme ja opettaisimme sitä myös lapsille. Sanottaisimme että on lupa tuntea ikävää tai jännitystä mutta se helpottaa.
Entä jos me aikuiset sanottaisimme omia tunteita myös toisille, sekin helpottaisi.
Tunteet tarttuu. Varsinkin pienet ihmiset vaistoavat meidän aikuisten ja toisten lasten tunteita.
Vanhempi lapsi suhde on niin syvä ja pyhä, että lapset ovat suorassa energiassa omaan vanhempaan. Jos vanhempi jännittää esimerkiksi koulun tai päiväkodin aloitusta, lapsi tuntee sen ja se aiheuttaa lapselle epävarmuutta, ristiriitaa.
Miksi minut tuodaan tänne jos vanhempikin kokee näin?
On luonnollista että vanhempi jännittää, tietenkin, uuden edessä. Ennen kun opimme luottamaan uusiin ihmisiin ja tilanteisiin jännitämme. Varsinkin jos olemme jättämässä sinne kallisarvoisempaa aarettamme.
Luottamus syntyy vain siitä että näemme kuinka asiat toimii, puhumme ja luomme suhteen ihmisiin.
Kysymme jos joku mietityttää. Sanomme jos joku tuntuu pahalta. Olisi myös hienoa jos osaisimme sanoa kun asiat toimii ja tuntuu hyviltä, sekin olisi tärkeää. Sovimme pelisäännöt.
Joskus puhuminen ei ole helppoa, mutta se on äärimmäisen tärkeää, sillä olimme minkä ikäisiä tahansa tai missä tahansa kohtaa elämänmatkaa menossa, emme koskaan tee matkamme yksin.
Olemme toisiamme varten, jotta voimme oppia toisiltamme. Olemme täällä oppimassa ja kokemassa yhdessä.
Ja se tekee tästä elämästä suuren seikkailun.
Huikean hienoa loppukesää ja iloista syksyn odotusta
Henna
