Hiukan sateisena, mutta lämpimänä elokuun perjantaina eskareiden askeleet suuntasivat metsään; niin kuin aina, kun metsäeskarissa ollaan.
Jo polun päässä lapset saivat pysähtyä ja laittaa silmilleen mielikuvituslasit. Mitä polulta voisi nähdä tulevan meitä kohti? Yksisarvinen, orava, pupu, leijona, peikko, lentäviä ja laukkaavia olentoja muristen, karjahdellen tai aivan ääneti.
Polku johti sammaleiselle kukkulalle, jossa lapset saivat istahtaa kukin omalle pikku-kivelleen ja laulun siivittämänä alettiin synnyttää pieniä tarinoita. Parit saivat kehyksen ja ohjeen etsiä metsästä jännä paikka, jossa voisi tapahtua jotakin kummallista, ihmeellistä, hienoa tai jännää… ihan mitä vaan, koska nyt oli syntymässä satu, jota kukaan ei ollut koskaan ennen kuullut.
Kun satuun sopivat paikat oli löydetty, hakivat parit taikapussista pienen esineen tai asian, joka seikkailisi löydetyssä maisemassa. Aikuisten tehtävänä oli kirjata satu juuri sellaisena kuin tarinan kertojat sen halusivat kertoa. Tarinan tultua valmiiksi se myös valokuvattiin ja näin hieno satu siitä syntyi.
Toimintavuoden teemana onkin Vilskeen yhteinen metsäsatu, jota kukin ryhmä vuorollaan jatkaa käsikirjoittaen ja muille esittäen. Tänään koko Vilskeen väki oli kutsuttu Kino-Mummolaan ja leffa saikin katsojiltaan raikuvat aplodit. Myös tekijät itse hymisivät tyytyväisinä.
Mitäköhän sitten tapahtuu- sen saat kuulla ensi kerralla!
( viime vuoden sadussa syntyi tapa sanoa tämä viimeiseksi )