Astuessani joka aamu Pikkutalon ovesta sisään minulla on vastassa iloiset pikkuiset hahmot. Pikkutalossa ollessani olen oppinut tuntemaan Ainon, Essin, Jassun, Titan, Nooran ja Isabellan. Ja kaikkein tärkeimmät: lapset, ihanat pikkuiset hahmot. Näinä kolmena vuotena Vilskeessä olen saanut seurata suurimman osan näiden pikkuisten ihmisten kasvua. Pikkuvilskeläiset kasvavat joka viikko, peräti joka päivä silmissämme. Juuri tänään pestäessä lasten käsiä, kollegani kanssa totesimme, kuinka paljon pikkuvilskeläiset ovat kasvaneet ja kehittyneet, sekä fyysisesti ja uskon myös henkisesti. Pikkuvilskeläisten kasvua auttavat Pikkutalon aikuiset. Heidän taidoillaan, läsnäolollaan ja rakkaudellaan he vahvistavat ja kehittävät yhdessä vanhempien kanssa pikkuvilskeläisiä. Pikkutalossa vietetyn ajan olen saanut kokea lämmön, haleja, rakkauden, riemun, ilon lasten silmissä, mutta olen nähnyt myös kaiken tämän kollegoissani. Oli ilo seurata miten lapset kasvavat ja kehittyvät lyhyessäkin ajassa. Tämä kaikki tapahtuu yhdessä tekemisellä. Tähän tarvitaan Pikkutalon aikuiset, vanhemmat, mutta tärkeimmät ”roolit” pitävät pikkuvilskeläiset. Me aikuiset voidaan tarjota heille meidät itseämme eli läsnäolomme, kokemukset, riemut, naurut ja kaiken mitä itse valitsemme tarjota, ”to be or not to be”.
Kun haluaa opetella jotain uutta, niin on astuttava epämukavuusalueelle, tämän saa tai joutuu kokemaan, kun luopuu jostain tärkeästä ja turvallisesta esimerkiksi esineestä, ja nyt puhun vaipan luopumisesta. Tämä on iso askel pienelle lapselle. Vaippa tuo turvaa, mutta päästääkseen eroon vaipasta ja saada kokea toisenlaisen vapauden niin täytyy uskaltaa astua epämukavuusalueelle. Tässä vaiheessa astutte te vanhemmat tärkeään rooliin. Olla läsnä ja tukea lastanne tässä kasvun vaiheessa. Ei haittaa pienet vahingot, eteenpäin vaan ja kuivat vaatteet päälle. Voin vain kuvitella sen onnistumisen tunteen, kun pikkuvilskeläinen joka harjoittelee kuivaksi oppimista, kuulee, kun pottaan tulee pissa ja isompi eli kakka. Voi että sitä riemun määrää. Tässä vaaditaan kärsivällisyyttä, epäonnistumisia, mutta erityisesti periksiantamattomuutta, kannustusta ja tukea. Kuivaksi opettelua harjoitellaan par´aikaa pikkutalossa, ja onnistumisia on jo syntynyt ja monta on vielä tulossa. Maltti on valttia.
Kesälomien jälkeen suurin osa pikkutalon lapsista siirtyy Kartanolle. Tästä seuraa kasvun paikka sekä lapsille että vanhemmille. Voin taata, että pikkuvilskeläiset otetaan innolla ja riemulla vastaan. Isommista vilskeläisistä löytyy takuuvarmasti apuja ja varsinkin huolenpitoa ja hoivaa. Luodaan yhdessä turvallinen ja lämmin vastaanotto pikkuvilskeläisille. Pikkutalon lapset tulevat luomaan uusia ystävyyssuhteita ja saamaan valtavia kokemuksia Kartanolla. Mutta kaikkein tärkein on, että he tuntevat itsensä turvalliseksi ja hyväksytyksi; silloin myös heissä itsessään tapahtuu kasvua ja muutoksia.
Haluan tässä lopussa korostaa kuinka tärkeää on, että pidämme toisistamme huolta jo pienestä pitäen. Ei oteta mitään itsestään selvänä ja kysytään mitä kuuluu. Katseella voi myös luoda sanattoman yhteyden ja löytää yhteisen kommunikoinnin/kielen. Pelkällä kosketuksella voi saavuttaa uskomattoman vaikutuksen pienessä ihmisessä. Joka kerta kuunnellessani Pyyntö-laulua Jannika B:n tulkitsemana niin kostuu silmät, varsinkin Jannikan tyttären osuus. Laulu sisältää painavan, mutta tärkeän ja ison viestin meille kaikille. Mielestäni meidän kaikkien tulisi muistaa kuunnella meidän pieniä ihmeitämme eli lapsiamme.
Vaikka olen pieni niin mulla on asiaa
Älä ylenkatso mua, älä yritä ohittaa
Erehdysten kautta saan oppia kaiken tän
Joka päivä ymmärrän taas vähän enemmän
Sä olet kaikkeni, mä sinuun takerrun
En tartte krääsää vaan läheisyyttä sun
Ole turvapaikkani, ole suoja kaikelta
Älä mua painosta, älä nurkkaan ahdista
Mulla yksi pyyntö ois
Älä vie lapsuuttani pois
Anna mun nauttia aika tää
Vaikka tieni murheita tois
Enkä paras missään ois
Ihanaa ja näpsäkkää kesää kaikille!
-Anna-