Mestaritontun seikkailujen näytelmät alkoivat Vilskeessä syksyllä ja muutama Hulivilien ja Vilinöiden lapsista oli päässyt esittämään niissä omia roolejaan. Näytelmässä Matkalla Merenkuninkaan luo
otimme vastuun koko ryhmänä näytelmän toteuttamisesta. ”Ensi-ilta” oli perjantaina 17.3. Kaikki paikalla olleet lapset pääsivät nyt osallistumaan tanssiteatteriin näyttelijöinä.
Näin projekti alkoi. Mestarintontun seikkailujen kymmenes luku, jossa Aamuruskonmaan kuningas lähtee etsimään kadonnutta kuninkaantytär Päivikkiä meren alta, sopi lukuna mainiosti lasten osallistamiseen ryhmänä. Hennan lukema äänikirja sai lapset orientoitumaan tulevan näytelmän aiheeseen ja tunnelmaan ennalta. Tulevan näytelmän tarinallisen mielikuvituksen pohjana oli lasten mielikuvat siitä, miltä luettu satu voisi näyttää. Aina saduissa ei tarvitakaan kuvia, vaan itse sanat luovat ja ohjaavat mielikuvitusta paremminkin.
Lapset pääsivät orientoitumaan tulevaan näytelmään myös valmistamalla itse tarvittavaa teatterirekvisiittaa. Aamuruskonmaan linnana aikaisemmin toiminut pahvirullalle maalattu linna muuntautui lasten luovissa käsissä merenalaiseksi Haaksilinnaksi. Otimme huomioon lasten näkemyksen siitä, millaiselta linnan julkisivu näyttää.
Linnan lisäksi värikästä korallia maalattiin, ankkurit ja sahakalat leikattiin ja Haaksilinna sai muurinsakaroidensa ylle monivärisen lippurivistön. Päivää ennen esitystä torstain metsäretkipäivänä keräsimme vielä luonnon rekvisiittaa kaislarannalta. Se, että lapset pääsivät itse osallistumaan näytelmän rekvisiitan keräämiseen ja valmistamiseen teki teatteriprojektista kokonaisvaltaisesti osallistavaa. Kädentaidot, mielikuvitus ja luovuus olivat teatterirekvisiittojen valmistuksen tärkeimmät kasvatukselliset painopistealueet.
Näytelmän aikana oli kaksi lasten esittämää tanssiesitystä, joissa kuvastui meriaiheisen musiikin siivittämä itseilmaisu.
”Ne ovat kuutamokeijuja, kertoi merenneito kuninkaalle, ja ne ovat matkalla kuusta metsänurmikoille, lempipaikoilleen, joilla ne aina kauniina kuutamoöinä karkeloivat palaten aamunkoitossa takaisin kotiinsa kuuhun.” Ensimmäisessä tanssissa nämä kuutamokeijut ja muut merenelävät pääsivät Enyan Orinoco Flow:n tunnelmassa liikkumaan silkkihuivein näyttämöllä. Jokainen lapsista sai ilmaista musiikkia oman liikkumisensa mukaisesti.
”Tämä on kuplatyttöjen tarha”, merenneito sanoi. ”Ne asuvat helmisimpukoissa ja puhaltelevat sisällä huilujaan. Kuplatyttöset ovat taitavia soittajia, he osaavat kaikki meren sävelet.” Kuningas kääntyi katsomaan ja näki, että heidän eteensä tuli tuulispään lailla vyöryen sininen vaahtopää aalto. Se läheni niin nopeasti, että se saavutti heidät melkein heti. Kuningas näki nyt, ettei se ollutkaan aalto, vaan joukko sinipukuisia, valkoviittaisia poikia, jotka kiitivät eteenpäin luistimillaan. He kiitivät niin nopeasti, että valkoiset viitat hulmusivat kuin kuohu aaltojen harjoilla. ”Vihuripoikia”, kuiskasi merenneito. ”Katso, miten kauniisti he luistelevat, he saapuvat hakemaan kuplatyttösiä karkeloihin meren pinnalle.”
Toisessa tanssiesityksessä lapset saivat olla joko kuplatyttöjä tai vihuripoikia, oman valintansa mukaan. Molemmilla tanssiryhmillä oli omat koreografiansa, joita harjoittelimme useaan kertaan ennen esitystä. Musiikkina oli Saint-Saënsin Aquariumin alkusoitto. Musiikin loputtua lapset jäivät estradille osaksi näyttämökokonaisuutta siihen asti, kun Merenneito Vihervä ja Aamuruskonmaan kuningas pääsivät sisälle Haaksilinnaan ja näytelmä loppui.
Tanssiesitysten kasvatuksellinen fokus oli tanssillisen itseilmaisun kehittämisessä sekä yksilöllisenä tasolla että osana ryhmän kokonaisuutta. Tärkeintä koko näytelmäprojektissa ei kuitenkaan ollut suorittaminen vaan yhteisöllisyys, tunnelma ja hauskuus. Näytelmä lujitti Hulivilien ja Vilinöiden yhteisöllisyyden tunnetta. Teimme yhdessä, näyttelimme yhdessä, ja hauskaa oli. Kun esitys päättyi, yleisö taputti ja antoi suosionosoitukset. Tämä näytelmä oli menestys ja siitä pidettiin.
Hyvää kevättä kaikille,
Jussi