Kesäkuun alkaessa Vilskeessä on tapana aloittaa jokainen aamu, ihanasti koko talon aamupiireillä. Aikuiset ja lapset tapaavat toisensa ja päivä lähtee yhteistyöllä käyntiin. Aamupiirien aiheet vaihtelevat, niin vaihtelee myös lasten kiinnostuksen kohteet. Olen saanut olla kolme kuukautta aitiopaikalla aistimassa tätä lapsista lähtevää innostusta, se on niin aitoa ja käsin kosketeltavaa. Olen nähnyt huikeita lasten esityksiä, tanssia, akrobatiaa, lauluja ja vaikka mitä. Nämä esitykset ovat aina lähteneet lasten omasta halusta, innostuksesta esittämiseen. Siitä, että Vilskeessä tämä on mahdollista.
Mistä se lasten aito innostus kumpuaa, miten lasta kiinnostavaa asiaa voidaan tutkia ja laajentaa yhdessä, niin että varhaiskasvatuksen pedagogiset tavoitteet saavutetaan? Miten saadaan innostettua mukaan lapset, jotka ehkä harvemmin itse ehdottavat esiintymistä? Esiintymisellä on ihmeellinen taika, se on osalle lapsista jännittävää, se voi olla jopa epämiellyttävää, mutta miten se voikaan lisätä lapsen itseluottamusta, innostusta ja sitä että MINÄ osaan, MINÄ pystyn ja MINÄ olen taitava. Itseluottamus on yksi tärkeimmistä taidoista, joita lapsi tarvitsee kasvaessaan kohti aikuisuutta. Se, että luottaa itseensä, omiin taitoihin ja kykyihin, kantaa pitkälle tulevaisuuteen.
Heitin ilmaan, muutamalle HippulaVimpula pojalle, että haluaisivatko he vetää yhden aamupiirin. Aiheena voi olla ihan mikä vaan mikä heitä yhdessä kiinnostaa? Kerroin, että asiaa saa pohtia, ei tarvitse päättää heti. Eipä siinä mennyt kauan aikaa, kun pojat etsivät minut ulkoleikkien tiimellyksestä. “ Joo, me halutaan aamupiiri, MINECRAFT- aamupiiri!” Muistan nielaisseeni muutaman kerran... Hupsista, tiesin, että Minecraft on peli, tietokone, PlayStation jne... Ei ehkä itselleni lähin aihe, mutta luotin siihen, että pojat opettavat minulle aiheesta kaiken tarpeellisen.
Aamupiiri oli siis toteutumassa, poikien innostus oli heti huipussaan. Pojat tiesivät asiasta ihan hirmuisesti, oli lehmiä, possuja, zombeja, Creepereitä, Näivettäjiä ja vaikka mitä. Pohdimme yhdessä, mitä aamupiirissä olisi hyvä olla, ainakin alkulaulu, se mikä lauletaan aina, ja jotain muutakin musiikkia, ehkä joku tarina. Mietimme miten saamme hahmot mukaan aamupiirin. “ Kato netistä, kato Googlesta!” näin minua neuvottiin. Tutkailimme yhdessä kännykkääni yläkallioilla, männyn juuressa pienessä kasassa. Löysimme MINECRAFT hahmojen värityskuvia, naamareita ja hahmoja. Joo näitä me halutaan. Sain mukaani listan hahmojen nimistä, joita pojat nimesivät.”Nää tyypät me ainaskii halutaan”
Seuraavana päivänä into kasvoi, meillä oli Creeper naamaripohjia, hahmojen värityskuvia. Pojat ja värityshommat alkoi! Pojat tukivat ja neuvoivat toinen toisiaan, minkä värisiä hahmot ovat, välillä kinattiin, välillä naurettiin ja välillä taas vauhti nousi ja “ Nää tyypät, sitte räjäyttää toisensa, mut ne voi sitte rakentaa uusiks, nää tyypät on pahiksii ja nää taas hyviksii”. Väritykset ja leikkaamiset ja hahmojen tekemiset sujui. Hommaa riitti, tästähän oli syntymässä oikein innostuksen projekti.
“ Hei me halutaan siihen aamupiiriin MINECRAFT pelin musiikki, hae se sieltä netistä kans YouTubesta!” Etsittiin ja etsittiin, ei löytynyt oikeaa. Pääsin itse kotiin, marssin 14v. poikani huoneeseen. “Auta äitiä, etsi mulle Minecraft musiikki...” Noin minuutissa kännykässäni oli minecraftin teemamusiikki, aarre, jonka kanssa suuntasin seuraavaan Vilskepäivään. Voi apua tätä vauhtia, millä nykymaailmassa saadaan asioita, musiikkia, tietoa jakoon! Päätä huimaa, miten tässä pysyy mukana?
Projekti jatkui, joka päivä minulta kysyttiin, montako aamua vielä, että meillä on se mine-aamupiiri. Yhdessä laskettiin 8, 7, 6, 5, 4, …. Yhtenä, kuumana iltapäivänä, kuulin kysymyksen :” Kati onko sun repussa paperia, kirjoituspaperia?” Olihan minulla, onneksi.
Pojat kokoontuivat lavan reunalle taas pieneen kasaan,” Me tehdään nyt sitte se tarina, Mine-tarina" Okei antakaa mennä vaan, tarvitsetteko apua, kirjoitanko minä?” Sain lyhyen vatauksen :” ET, mä kirjoitan ite!” Ja niin tuo kirjoitti, yhdessä muiden poikien kanssa juoni ja kirjuri kirjoitti, pohti jokaisen kirjaimen itse, kiukustui jos yritti auttaa, “ Mä osaan ihan itte!” Niin syntyi koko tarina, ihan huikea. Yhteistyötaitoja, kirjoittamisen ja lukemisen taitoja, hienomotoriikka, mielikuvitusta, ajattelua, itseluottamusta...
Projektiin liittyi mukaan uusia poikia, he näkivät mitä teimme “mäkin haluaisin mukaan!” Ja mukaanhan mahtui. Joka ainut päivä teimme jotain tähän MINECRAFT-juttuun liittyen. Aamupiiri sai muotonsa, alkulaulu, tarinan esittäminen naamareilla ja keppihahmoilla ja loppuun laulu, Orffit ja Teippaaja. Harjoitteluun ei tarvinnut poikia houkutella, olihan heillä taikasana “ Minecraft” ja saman tien olimme taas projektimme kimpussa.
Sitten se kuumottava aamu koitti, pojat olivat hieman jännittyneitä, joku oli jo kotona sanonut, ettei halua mukaan sitten kuitenkaan, jännittää liikaa. Juttelimme että ei ole pakko osallistua esitykseen, jos se ei tunnu hyvälle. Pojat olivat valinneet aamupiiripaikaksi Vilskeen yläkallion, ja sinne kiipesimme kimpusuinemme. “Joo tää paikka on hyvä, jäädään tähän. Kuinka kauan vielä, että muut tulee?” 15 min , vastasin. Nuo vauhdikkaat pojat, naamareissaan ja hahmotikkuineen, hakeutuivat toistensa lähelle, istuivat pienenä ryhmänä kalliolle, istuivat siinä melkein hiljaa. Jännitys, odotus, pilkistävä innostus leijui melkein pilvenä heidän päällään.
“Hei nyt ne tulee!!!” Koko Vilske kokoontui kalliolle, pojat seisoivat paikoillaan, esitys oli alkamassa. Viimeinen kuiskaus : “ Tuleeko Henna ja Kalervo kanssa?” Vastasin, että he näkevät esityksenne, kännykästä, ihan varmasti!
Tuo monen tunnin projekti saavutti huippunsa. Reilun 9 minuutin esitys yläkalliolla, esittämässä mukana kaikki, esiintymishalukkuus siis täydet 100%.
Aamupiiri oli ohi, esitys oli juuri täydellinen! Ainut joka sekosi sanoissaan olin valitettavasti minä, liekö minua jännittänyt eniten? Tuo poikajoukko, olin heistä niin tavattoman ylpeä. Jokainen ylitti itsensä, koki onnistumista ja aitoa yhdessä tekemisen iloa. Olimme sopineet, että aamupiirin jälkeen, jokainen poika saa hahmonsa itselleen, mukaan leikkiin, paikaksi pojat valikoivat yläkallion. Ja mikä tärkeintä, hahmot saa viedä kotiin.
Katsoimme vielä myöhemmin yhdessä koko esityksemme videona, juttelimme miltä se näytti ja miten hienosti koko esitys meni. Sain ehkä koko varhaiskasvattajaurani parhaimman palautteen videon katsomisen jälkeen “ Kati, mun tekis ihan mieli pussata sua!“ Voiko lapsi paremmin kiteyttää kokemaansa! Näin pienestä hetkestä kasvoi niin suuri.
-Kati_