Olen tehnyt pian kolme vuotta työtä Vilskeen varhaiskasvatuksen erityisopettajana. Alusta asti minulle oli selvää, että tunnetaitojen opettaminen on tärkeää ja minulle sydämen asia. Jo kymmeniä kertoja olen kohdannut lapsiryhmät, heitä hoitavat ja opettavat aikuiset ja pienet ihmiset, toivottavasti kunkin heidän tarpeensa mukaan. Tämä on ollut mielenkiintoista ja antoisaa.
Pikkutalon tunnetaito-opetuksessa on keskitytty vuorovaikutukseen, joka tapahtuu aikuisen ja lapsen välillä. Lasten kanssa on opeteltu vuorottelua ja hyvää kohtaamista. Koskettamiseen on kiinnitetty paljon huomiota, lapsia on silitelty ja pompoteltu. Heidän kanssaan on rakennettu luottamusta, joka on pienen ihmisen maailmankatsomuksen perusta.
Hippula-Vimpuloiden kanssa on nimetty tunteita, väännetty naamat iloisiksi-vihaisiksi-pettyneiksi-pelästyneiksi ja vaikka miksi ja katsojan silmissä se on ollut hulvattoman hauskaa! Jo nämä 2-3-vuotiaat lapset ovat myös taitavia kertomaan, piirtämään ja kuvailemaan, mikä saa tunteet pintaan, mutta seuraavaksi mietitäänkin, miten tunteisiin olisi sopiva reagoida. Pienten tunnehetkiin olen ammentanut menetelmiä TheraPlay- vuorovaikutusleikistä.
Hulinoissa on harjoiteltu ahkerasti ryhmässä toimimisen- ja kaverina olemisen taitoja. Näitä taitoja on toki harjoiteltu muissakin hetkissä teoriaan tutustuen ja empiirisin harjoituksin. Piki-kirjat ovat olleet jo viime toimintakaudella mukana kaveritaitojen harjoitusten runkona ja lapset hoksaavat nokkelasti satujen ja tarinoiden symboliikkaa. Monia tunteita on käsitelty piirtäen, maalaten tai liikkumalla. Hulina-ikäiset ovat mestareita säännöissä. Säännöt ovat selkeästi muistissa, mutta niitä ei aina muisteta noudattaa. Ja sitähän tämä elämä on, opettelua.
Säkkärä-Väkkäröissä on viime toimintakauden ajan pidetty kaveri-keskiviikkoa. Keskiviikkoisin on harjoiteltu ystävän kanssa yhdessä toimimista, vahvistettu itsetuntoa erilaisin harjoituksia, puhuttu turvataidoista ja pohdittu hyvän ystävän ominaisuuksia, itsekin sellaiseksi pyrkien.
Vilske velvoittaa – projekti, joka alkoi viime syksynä, oli ajateltu tukemaan lasten kasvua yhteisön jäsenenä yhdessä huoltajien kanssa. Päiväkodissa tapahtuva opettaminen ja kasvattaminen ei yksin riitä, koti on lapsen tärkein oppimisen paikka- kaikissa elämässä tarvittavissa taidoissa.
Kaikki vanhemmat haluavat lapselleen hyvää. Jokaisen äidin, isän tai lapsesta huolehtivan sydämessä piilee toive siitä, että lapsi saisi elää onnellisena ja säilyisi turvassa maailman myrskyissä.
Parasta, mitä voit vanhempana lapsellesi (ihan pienestä pitäen) opettaa on
-sinnikkyyttä > tärkeiden asioiden puolesta täytyy olla valmis näkemään vaivaa, on se sitten uuden oppiminen, yhteiseen hyvään ponnistaminen tai muu lopputulos, joka on ponnistelun arvoinen.
-itsesäätelytaitoja > tunteet ovat sallittuja ja luonnollisia, mutta miten niitä tunteita voi kohdata ja käsitellä onkin jo paljon vaikeampi juttu.
-kyvyn empatiaan > opitaan pitämään rakkaista huolta ja niistäkin, joita ei rakasta.
Ole näiden taitojen pienelle oppijalle malli. Puhu, huomaa, kannusta ja myös vaadi.
Hyvää kesää kaikille !
Terveisin Heli